MIkä estää esimiestä puuttumasta työpaikan ristiriitatilanteeseen?

16.5.2018 Anne Nurminen

Huomisen valmennusryhmäni teemana on työpaikan ristiriidat ja konfliktien ratkaiseminen. Tiedossa siis hikiset treenit! Tavoitteena on harjoitella tilanteita, jotta ne on helppo huomata ja kynnys tarttua tilanteeseen madaltuu.

Ristiriidat ja konfliktit ovat osa työpaikan arkea varsinkin silloin, kun puuttumiskynnys esimiehen mielestä hankalaan (ihmisiin liittyvään) tilanteeseen on korkealla. Ristiriitojen ratkaisemiseen on teknisesti olemassa selkeät sapluunat ja mallit, jotka suurin osa esimiehistä kyllä tietää. Miksi silti emme aina puutu, vaikka näemme mitä tilanteesta on kehkeytymässä?

Olen ollut selvittelemässä näitä vaikeita solmuja työpaikoilla ulkopuolisena tahona siinä vaiheessa, kun tilanne on paisunut mahdottoman tuntuiseksi ja luottamus jo kaikonnut työyhteisöstä. Tällaisen tilanteen hintalappu työn tuottamattomuudessa on valtava! Miksi näissä tapauksissa ei ole puututtu ajoissa? Yksi suurin syy on esimiehen hyvä tahto: Asian nostaminen esiin toisi esiin vaikeat/ikävät tunteet ja moni kokee, että nämä eivät kuulu työpaikalle vaan esimiehen tehtävänä olisi pitää yllä hyvää fiilistä. Toinen mihin olen törmännyt, on esimiehen oman tunneskaalan rajallisuus: jotta pystyt käsittelemään toisten vaikeita tunteita, on sinun pystyttävä hyväksymään itsessäsi kaikenlaiset tunteet. Jos tähän ei pysty, niin mikään tekniikka tai konfliktinratkaisumalli ei toimi.

Huomisten tekniikkaharjoitusten lisäksi tulemme käyttämään ryhmän kanssa aikaa myös oman tunneskaalan tunnistamiseen - ja hyväksymiseen.

Kun sinä seuraavan kerran mietit, pitäisikö työpaikan vaikeaan tilanteeseen, epäkohtaan tai ristiriitaan puuttua vai odottaa, suosittelen että tutkit itseäsi 5 minuuttia:

  • Mikä estää minua puuttumasta?
  • Miksi haluan olla mukava? Mitä siitä seuraa?
  • Hyväksynkö omat tunteeni ja pystynkö kohtaamaan ne myös muissa?

Ja tämän jälkeen: Voita omat pelkosi ja tartu toimeen! Kyse on enemmänkin rohkeudesta kohdata tilanne kuin taidosta hoitaa tilanne teknisesti oikein.

Ikävyydet, joilta säästät itseäsi, vierität henkilöstösi kannettavaksi myöhemmin.

Mitä sinä ajattelet? Millaisia keinoja sinulla on madaltaa omaa puuttumiskynnystäsi ja mitä siitä seurasi?

Keskustele, kysy, kommentoi

Kokemus muutoksesta

Zealanin päävalmentajana on Anne Nurminen, jolla on taustalla 15 vuoden kokemus työelämän muutosten parissa erilaisissa organisaatioissa. Sovi aika alkukartoitukselle tai kysy lisää: lähetä viesti tai soita puh. 0400 530 760.